Mankillerin mahtava seikkailu - kostoa ja salaperäistä kadonnutta aarretta!

1940-luku oli Hollywoodille kulta-aika, jossa nähtyjä klassikkoelokuvia syntyi kuin sieniä sateella. Vuonna 1949 nähtiin useita merkittäviä teoksia, joista yksi on varsin helposti unohduva, mutta silti ansiosta komedia “Mankiller’s Gold.”

“Mankiller’s Gold”, jonka ohjannut Harold D. Schuster ja tuottanut RKO Pictures, kertoo tarinan Manzillasta, ihastuttavasta ja hieman kömpelöstä intiaanipäällikköstä (roolissa Gene Lockhart), jolla on salainen aarteenetsimiä ajava palo. Manzillan setä, vanha ja viisas Kenutu (“Chief”) on kertonut hänelle legendasta kadonneesta kulta-aarteesta, jota suojelee pahantahtoinen henki.

Manzilla lähtee vaaralliselle matkalle etsimään aarteetta, johon liittyy vahvasti myös kostomotiivi: Manzillan isä oli tappanut julman kenraalin taistelussa ja nyt Manzilla tahtoo kostaa kuoleman ja paljastaa kenraalin petoksensa.

Manzillalla on matkassaan uskollinen apuri, nuori ja nopea metsästäjä “Swift Runner” (John Agar), jonka komea ulkonäkö ja urheilullisuus tekevät hänestä mielenkiintoisen hahmon. Heidän matkansa kuljettaa heidät läpi kauniin Yhdysvaltain luonto, johon on kuvattuna majesteettiset vuoristoalueet ja vihreät laaksot.

Elokuva on täynnä komedioita ja seikkailuja. Manzillasta on hauska katsella, koska hän on jatkuvasti loukkaantuneena, mutta silti uskomattoman optimistiseen ja energiseen hahmoon. “Swift Runner” toimii vastakohtana Manzillalle; hän on vakavampi ja harkitsevaisempi. Heidän kemiansa ruudulla on aidon hauskaa katseltavaa ja heidän vuorovaikutusensa tuo elo kuvioihin.

Elokuva käsittelee myös vakavamminkin intiaanien asemaa 1940-luvun Amerikassa, ja se kritisoi rasistinen asenteita sekä maanhankkijan tahtotilan varastamista alkuperäiskansojen mailta. Manzilla ja “Swift Runner” kamppailevat epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja heidän matkansa on metafora taistelusta itseoikeutta ja vapautta vastaan.

Mankillerin mahtava seikkailu - katsottavuus ja perintö

“Mankiller’s Gold” ei ole mikään Hollywood-klassikko, mutta se on silti hauska ja viihdyttävä elokuva, joka sopii koko perheelle. Elokuvaan sisältyy komediasisältöä, jännittäviä kohtauksia ja kauniita maisemia. Se tuo myös esiin intiaanikulttuuria respecteja tavalla, joka oli aikansa Yhdysvalloissa poikkeuksellista.

Elokuvan katsomista voi suositella myös niille, jotka kiinnostuvat 1940-luvun Hollywood-elokuvien tyylistä ja estetiikasta. Elokuva on kuvattu mustavalkoisena ja sen musiikki on tyypillinen aikakaudelle.

Tämän elokuvan katselukokemus on yllättävän hauska ja kiehtova, varsinkin kun otetaan huomioon sen vähäinen tunnetuin asema.

Päätelmä:

Vaikka “Mankiller’s Gold” ei ole mikään klassikko, se on silti viihdyttävä ja mielenkiintoinen elokuva, joka ansaitsee uudelleen löytämisen.